Sattuman oikusta
Kohtalon kadehtiessa
Tuli tänne jalallinen
Elävä älykäs kädellinen
Tuli oikeaksi ihminen
Nousi rantaan herruuden
Jo syntyi tuhat turhaa
Sikisi sata suurta
Tuli viisi viisasta
Ja se yksi erilainen
Äärellä elämän meren
Elämän aavikon laidalla
Turhat silmänsä avasivat
Tie heille oli osoitettu
Käskyin, kielloin rajoitettu
Hyväksyttyä oli kulkemaan
Tahto heidän tarpomaan
Vailla suurempaa mieltä
Pelko eksyä tieltä
Vaan nuo sata suurta
Jo pidempinä muita
Kivin, kepein taistelivat
Alistivat näitä
Tuskan avuin tunnustivat
Järjestyksen, kunnian
Tahdon alle alistuivat
Vahvimman, siis johtajan
Vaan nuo viisi viisasta
Jäljempänä kulkien
Lapsen tavoin kokien
Maailmainsa kauneuden
Tulivat jo sovussa
Elontiensä alussa
Toisiansa palkiten
Elämästä ammentaen
Loistoa tuon ihmetellen
Entä yksi, erilainen
Hän tiesi, tunsi totuuden
Elämän ylimmän askelen
Uniinsa lapsille jäänehen
Salaisuuden varjellun
Kohta kaiken unohdetun
Tarkoituksen elämän
Kuolemassa selviävän
Ymmärtämättään vain
Muistaa ainoana sai
Aromaa eteen avautui
Johtivat nuo sata suurta
Erillensä ajautui
Nuo viisi viisaampaa muuta
Polun erilaisen nää
Oman löysi lähempää
Sydämen oivaltaman
Sielun sanoin saneleman
Polun yksinkertaisuuden
Nöyrän kunnioituksen
Tuhat turhaa, sata suurta
Kulkivat he kulkujansa
Vanhenivat nuoruuteensa
Astuivat pois kuoristansa
Huomasivat edessäinsä
Kutsumuksen lihan
Tunsivat jo juopumuksen
Varkauden, vihan
Näihin kuoppiin astuen
Väheni väet, kansa
Tuhoutuivat turhuuteensa
Perässä johtajansa
Jotka satana suurena edellään
Kaivoivat kuoppiansa
Viiden viisaan polulla
Elämästä elettiin
Rakkautta vaalien
Yhdessä kaikki koettiin
Turhaa oli taisto, kauna
Turhaa kostaminen
Turha oli tuska toisen
Vuoksi lähimmäisen
Kulki lailla lampaiden
Myös joukon erilainen
Mukana lauman tuhannen
Tietoansa pohtien
Yhden piti ystävänsä
Tälle salan kertoi
Tiedon harvan huuliltansa
Aatoksillaan taikoi
Tieto tää kun ymmärryksen
Lukon auki väänsi
Kun ymmärsivät, tajusivat
Suunnan tieto käänsi
Kävi kuolo maalliselle
Ei totuutta tuo kestänyt
Yhdellekään suurelle
Ei tieto koskaan ehtinyt
Kun tuoni kutsunsa toi
Kas ihminen on rakennettu
Elon sarkaa kulkemaan
Työtä tehden, synnyttäen
Toisen uraa tallomaan
Ja sielussansa salaisessa
Ovessa on salpa
Jotei aukaista saa uhallansa
Jos ei ole henki halpa
Se suljetaan, kun lapsi on
Ja tuntee polun tään
Missä totuus on tuo ehdoton
Piilottaa polun pään
Ja pelkäsivät sata suurta
Voimaa oudon miehen
Kun sanoillansa tuhoon työnsi
Kuolon puolitiehen
Kun tietoansa uskaltanut
Ei enää julkituoda
Huusi kansa hurjistunut
Ei armoakaan suoda
Noitana hänet poltettiin
Noitana kivitettiin
Vieläkö järveen heitettiin
Perähänsä syljettiin
Kävi viisi viisasta
Kulki kukkaista ketoa
Ympärillänsä kaunista
Tunsivat he vetoa
Pienimmistä pienimpäänkin
Eläväiseen, kasviin
Keräsivät runsautta
Elonjuoman tuoppiin
Kasvoivat ja kokivat
Ihmisyyden hienon
Vaarat väisti aisteillansa
Vaistoillansa luonnon
Luonto antoi, minkä tarvi
Syödäksensä, majakseen
Liikaa ei tuo ihmisparvi
Kerännyt taakaks olilleen
Omaisuutta vain joutavaa
Sata suurta edellänsä
Kulki turhain väki
Keräs aarteet luonnostansa
Kun ne jossain näki
Tappoi turhaa, miehistellen
Kaatoi puita nurin
Nuo kurjat joille sata suurta
Oli tuonut kurin
Miehille panneet keihäät kouraan
Määrän myöskin veron tuomaan
Näin taittui matka, taittui peitsi
Tuhlatessaan elonsa
Toista kohti kääntyi veitsi
Peittäessään pelkonsa
Koitti vanhuus, koitti ilta
Viisautta heruen
Tuhat turhaa tekojansa
Katuivat nyt peruen
Ja sata suurta suurempaansa
Juoniansa punoen
Keskellä kansaa, lampaitansa
Kulkivat näin sanoen
Keltä lahja kallehin
Sillä paikka korkehin
Rajan tuolla puolen
Tuomiolla ihmisen
Elon iltana eräänä
Saapui suuret aron laitaan
Pukeutuneina turkkeihinsa
Turhat pelkkään paitaan
Oli aika täys, aukes portti
Kutsu kävi sisään
Ihmiskunnan joka sortti
Mummusta isoisään
Annettiin nyt kaikillensa
Ansionsa mukaan
Välttynyt ei laskultansa
Suuristakaan kukaan
Ja sielun salpa avattiin
Totuus paljastettiin
Te hölmöt tuijotitte
Pelkkiin lavasteisiin
Vaik´ tietämystä suurinta
Käskyistänne helpointa
Eessänne julistettiin
Näin tunsivat he tyhmyytensä
Ja yksinkertaisuuden
Tuon arvoituksen avaimen
Elämän, ikuisuuden
Vaan takaisin ei polku vienyt
Turha oli vaiva
Saarelle sijan viimeisen
Vain lähdös´ oli laiva
Kannen alle, lastiruumaan
Väki komennettiin
Oli laiturilla vielä miestä viisi
Sieltä vilkutettiin
Oli viisaat myös nyt rantaan päässeet
Tuon ikuisuuden meren
Rauhassa oli kulku käynyt
Virtaamatta veren
Keränneet oli elämää täyteen
Sydämensä, sielunsa
Kaiken jakain, rakastaen
Tulleet kohti iltaansa
Ja oli niin, et riittänyt ei
Voimat väärän herran
Laivansa nyt vaille jäi
Väkeä viiden verran
Joille tietä eteen jatkettiin
Kohti hyvää valoa ohjattiin
Eteen korkeimman voiman
Eteen palkitsijan
Tunsivat he nöyryytensä
Edessä suuren armon
Jatkui matka, jättivät
Taaksensa majatalon
Saivat uuden elämän
Keskellä kauneutta
Maailmaa niin vehreää
Elon ihanuutta
Vaan enää tovin muistaa saivat
He vielä syntyissänsä
Tuon tiedon suuren viisauden
Unohtivat heräissänsä
Näin koitti aamu, valkeus
Uuden suvun täällä
Koitti hetki, lumous
Pienokaisten päällä
Syntyi sata suuremmaksi
Tuhat töitä tekemään
Syntyi viisi viisasta
Kauemmaksi näkemään
Ja syntyi myös tuo erilainen
Keskuuteemme saatettiin
Ei ihmisyyttä muuttaa voi
Hänet ristiinnaulittiin
Kului vuosia tuhansia
Sukupolvet vaihtui
On tänään meitä miljardeja
Vaan mitä meiltä unohtui
Kun seuraa sataa johtajaa
Tekee päivän pitkän
Ei ehdi aikaa oivaltaa
Päättymistä päivän
Jää keräämättä kauneus
Mukaan jää vain markat
On kaupan nyt myös rakkaus
Säännöt ovat tarkat
Ei tunnisteta ystävää
Vain sotilaita, varkaita
On vihollisia kaikki nää
Ken tarvitsisi rakkaita
Pelko suurin synti on
Köyhyys aihe pilkan
Siis tuolta vienkin lompakon
Ja tuolta murran nilkan
Kunnes koittaa ikä suuri
Tulee aika ehtoon
Silloin muistaa ehkä juuri
Mitä jäikään kehtoon
Ihmisyys, oi ystäväni
Rakkautemme voima
Tuo voimanlähde sielullemme
Tuo vanhempiemme laina
Ja tänään suuret sata nuo
Pukeutuu liituraitaan
Ken muistaa erilaisen tuon
Joka pantiin pakkopaitaan
Ja pillereillä hoidellaan
Totuus maton alle
Vaan ei auta että huutelee
Se sitä kaikkialle
Joten piiloon laitetaan
Erilainen sisään
Kiviseinän pehmeän
Ja pillereitä lisää
Sanoo suuret peloissaan
Edelleen kuin aikanaan
Itselleen parhaimmaksi
Annetaan liikaa kaksi
Ei mikään muutu, kellotkin
Ain iäisesti kulkee
Aikakin vain tuntejaan
Ahneena suuhun sulkee
Kuluu vuosi, tulee uus
Vaan meissä asuu ikuisuus
Ilot, surut, kaikki sen
Osana on ihmisen
Vaan viisaat viisi tietää sen
On rakkaus avain ikuisuuden
